Ajankohtaista
Togon Suurjakelu 2024
Lome Suurjakelu, Togo 25.-2.12.2023 Kutsu Lomen suurjakeluun oli minulle toinen. Pientä jännitystä valmisteluihin tuotti viisumihakemus. Sen pystyi tekemään netissä, mutta viisumin käsittely ei edennyt. Oli enää kolme päivää lähtöön, kun sain tiedon hakemuksen hyväksymisestä. Paikallinen veli oli saanut hoidettua asian paikallisten viranomaisten kanssa. Togossa oli tavoite jakaa 100 000 kirjaa. Matka itsessään oli kokemus, 24 tuntia […]
Kolumbian Suurjakelu 2023
Sain kutsun gideoniksi keväällä 2020. Olen siis varmastikin nuorimpia joukossanne. Kesällä 2021 osallistuin Gideon -konferenssiin Oulussa ja kuulin suurjakeluista. Evankelioimisen lisäksi matkustaminen on aina kiehtonut minua, joten ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Ensimmäisen jakeluun Norsunluurannikolle 11/2021 en saanut lupaa työnantajalta. Seuraava oli 12/2022 Kongossa, mutta maan sisäisen turvallisuuden vuoksi jakelu jouduttiin perumaan paria viikkoa ennen. Talvella avautui kuitenkin […]
Sambian Suurjakelu 2022
Luanshyan alue oli aiemmin vauras teollinen keskus, joka tuotti kuparia ja muita mineraaleja. Kaivosyhtiö on jo kauan sitten päätynyt ulkomaiseen omistukseen, mutta kaivostoiminta ei silti ole pystynyt vauhdittamaan alueen taloutta. Gideoneilla on toimintaa Luanshyan alueella: he jakavat Uusia testamentteja lähinnä kouluihin, muutamiin sairaaloihin ja klinikoihin sekä majoitusliikkeisiin. Maaliskuussa 2022 Luanshyan alueella järjestettiin kansainvälinen jakelutapahtuma. Tiiminjohtajana […]
Indonesian suurjakelu 2020
Viikon suurjakelu Indonesian Bandungissa 22.-29.2.2020 Tavoitteemme oli jakaa yli 100 000 Uutta testamenttia Bandungissa ja sen ympäristössä Länsi-Jaavalla. Toimintajoukkoon kuuluivat viisi veljeä Yhdysvalloista, minä Suomesta sekä 37 paikallista gideonia ja gideonsisarta Bandungista, Jakartasta sekä vielä kauempaa eri saarilta. Tämän suuren joukkomme lisäksi oli lähiympäristössä yhdeksällä paikkakunnalla toiminnassa erillinen, paikallinen Gideon-ryhmä. Näitä me emme tavanneet. Mikäli […]
Norsunluurannikko suurjakelu 2021
Viikon suurjakelu Norsunluurannikon Buakessa ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:5) Edellä oleva raamatunjae innoitti David W. Martinin johtamaa kahdeksanhenkistä toimintajoukkoa, kun se viime marraskuussa matkusti Yhdysvalloista Norsunluurannikon toiseksi suurimpaan kaupunkiin Bouakéen suurjakeluun. Länsi-Afrikassa sijaitseva Norsunluurannikko […]